Keitä Hopottajat ovat?
Hopottajat ovat vapaaehtoisia, vähintään 18-vuotiaita sosiaalisia ja helposti innostuvia ihmisiä. Jokainen hopottaa eli suosittelee omalla persoonallisella tavallaan. Hopottajat-palvelun suosittelijat ovat kiinnostuneita markkinoiden parhaista tuotteista ja palveluista, joita he pääsevät testaamaan useimmiten ensimmäisten joukossa.
Millainen on hyvä Hopottaja?
Hyvä Hopottaja pitää ihmisistä ja aidosta vuorovaikutuksesta heidän kanssaan ja on aktiivinen sosiaalisissa medioissa. Hän on siis luontainen kommunikoija: avoin, sosiaalinen ja rehellinen.
Miten liityn Hopottajiin?
Täytät vain huolellisesti
rekisteröitymislomakkeen. Kaikki asianmukaisesti täytetyt hakemuslomakkeet hyväksytään. Muistathan, että Hopottajan tulee olla täysi-ikäinen.
Palvelun ylläpitäjä pidättää kuitenkin oikeuden poistaa Hopottajan rekisteristä epäasianmukaisen käyttäytymisen seurauksena. Meille on kunnia-asia, että Hopottajat-suosittelupalvelu säilyy laadukkaana ja luotettavana.
Mihin sitoudun ryhtyessäni Hopottajaksi?
Et mihinkään. Valitset itse kampanjat, joihin haluat osallistua. Osallistuessasi kampanjaan, olet velvollinen antamaan tuotteesta tai palvelusta meille palautteen raportointilomakkeella. Lisäksi kun Hopotat eli jaat tuotearviotasi eteenpäin, niin raportoit meille toteutuneista suosittelutilanteista viikoittain tai vaikka joka päivä. Tämän teet helposti täyttämällä raportointilomakkeen nettisivuillamme. Annamme sinulle vinkkejä ja tukea, mutta emme määrittele, kuinka usein, missä ja kenelle sinun tulee suositella kampanjatuotetta.
Maksetaanko suosittelusta palkkaa?
Ei. Jotta suosittelu perustuisi aitoon kuluttajakokemukseen, sitä ei motivoida rahalla. Suosittelijaa ajaa halu tutustua ensimmäisten joukossa uusiin tuotteisiin ja palveluihin sekä jakaa positiivisia kokemuksiaan muiden hyödyksi. Kampanjaan osallistuva saa toki kampanjatuotteet veloituksetta, lisäksi aktiiviset suosittelijat voivat saada palkintoja.
Määrääkö Hopottajat-suosittelupalvelu mitä minun tulee kertoa ja kenelle?
Emme missään tapauksessa. Haluamme, että kerrot tuotteesta rehellisen mielipiteesi. Hopottajat-suosittelupalvelu tarjoaa sinulle tuotefaktoja, tukea ja vinkkejä onnistuneeseen suosittelemiseen, ei ehdottomia sääntöjä noudatettavaksi. Parhaiten suosittelu onnistuu, kun teet sen itsellesi luontaisella tavalla ihmisille, joille haluat jakaa kokemuksiasi ja joiden uskot olevan kiinnostuneita tuotteesta.
Minkä verran toiminta vie aikaani?
Juuri sen verran kuin itse haluat. Parhaimmillaan Hopottaminen tapahtuu luontevasti arkisissa tilanteissa, ei tiettyinä ennalta määriteltyinä ajankohtina.
Mitä teette Hopottajan teille antamilla tiedoilla?
Keräämme ja ylläpidämme suosittelijarekisteriä, jota käytetään vain Hopottajat-palvelun tarkoituksiin. Hopottajien henkilökohtaiset tiedot on kerätty ainoastaan edistämään hyvin toimivia ja tehokkaita kampanjoita. Rekisteröityneiden käyttäjien profiilit auttavat meitä tarjoamaan suosittelijoille sopivia kampanjoita.
Suosittelijoiden raportointi on tärkeää kampanjan onnistumisen mittaamisessa. Lisäksi asiakkaamme saavat raporteista arvokasta tietoa liiketoimintansa kehittämiseksi.
Keneltä voin kysyä mieltä askarruttavista asioista?
SUOSITTELIJAT:
Hopottajat-suosittelupalvelun ylläpidon yhteyshenkilönä toimii Marika. Palvelun ylläpitoa koskevia kysymyksiä voit lähettää Marikalle sähköpostitse osoitteella: marika@hopottajat.fi. Hän vastaa sinulle mahdollisimman pian, pääsääntöisesti arkisin klo 8-16 välillä.
KAMPANJA-ASIAKKAAT
Kampanja-asiakkaiden yhteyshenkilö on Minttu Murtomäki, puh. 040 7780020, e-mail: minttu.murtomaki@hopottajat.fi. Minttuun voit olla yhteydessä arkisin klo 8-�16.
Täyttämällä
yhteydenottolomakkeen otamme sinuun yhteyttä arkisin mahdollisimman nopeasti.
Maksaako Hopottajiin liittyminen?
Ei maksa. Kun olet kirjautunut kampanjaan ja sinut on hyväksytty siihen mukaan, saat kampanjatuotteet ilmaiseksi. Sinun tehtäväsi on testata tuotteet ja jakaa niistä tuotearviotasi eli omaa mielipidettäsi eteenpäin ja raportoida.
Pääsevätkö kaikki halukkaat mukaan jokaiseen kampanjaan?
Riippuu kampanjasta. Kampanja-asiakas määrittelee Hopottajien määrän ja halutessaan rajaa esim. kampanja-alueen tiettyihin kaupunkeihin. Muita rajauksia ovat mm. ikä, sukupuoli ja kiinnostuksen kohteet. Kampanjan kriteerit täyttäville Hopottajille lähetetään automaattisesti sähköpostiin ilmoitus alkavasta kampanjasta. Jos osallistujamäärä on kampanjassa rajoitettu, otetaan suosittelijoita mukaan kirjautumisjärjestyksessä. Kannattaa siis toimia pikaisesti, kun kiinnostava kampanja osuu kohdalle.
Myykö Hopottaja kampanjatuotetta?
Ei, suosittelija vain kertoo tuotteesta rehellistä mielipidettään eteenpäin.
Suosittelun yhteydessä on toki tärkeää kertoa, mistä tuotetta voi ostaa. Tiedot myyntipaikoista löytyvät esimerkiksi kampanjatuotteen omalta sivulta.
Miten saan tiedon uusista kampanjoista?
Uusista kampanjoista lähetetään sähköpostia kaikille kampanjan profiiliin sopiville Hopottajille. Uudet kampanjat tulevat näkyviin kirjauduttuasi sisään sivuille kohdassa Kampanjat/�Uudet kampanjat�.
Mistä tiedän missä kampanjassa olen mukana?
Kampanjat, joihin olet kirjautunut mukaan, näkyvät kohdassa Kampanjat/aktiiviset kampanjat.
Miten kirjaudun mukaan kampanjaan?
Kirjaudu tunnuksillasi sivuille ja mene kohtaan Kampanjat/Uudet kampanjat. Siellä näet alkavat kampanjat. Klikkaa haluamasi kampanjan kohdalta �Kirjaudu�. Muista ensin lukea kampanjan lisätiedot tarkkaan. Kampanjoihin ei voi kirjautua sähköpostitse tai jättämällä viestin.
Olen uusi Hopottaja, mistä tiedän miten minun tulee toimia ensimmäisessä kampanjassani?
Kampanjan alkaessa mukana oleville Hopottajille toimitetaan tuote tai palvelu testattavaksi. Erityisiä kampanjaohjeita toimitetaan joko sähköpostitse tai kampanjapaketin mukana.
Jos sinulle silti jää kysyttävää, laita kampanjan ylläpitäjälle viestiä palvelumme Viestit-osiosta. Muista valita aiheista oikea kampanja, niin varmistat että viesti menee oikealle ylläpitäjälle ja saat vastauksen nopeasti.
Pitääkö hopottaessa kertoa olevansa mukana kampanjassa?
Kyllä pitää. Riittää, että kerrot päässeesi testaamaan tuotetta tai palvelua ilmaiseksi kampanjan kautta. Muista myös, että on tärkeää kertoa aitoa, rehellistä mielipidettäsi tuotteesta!
Miten raportoin tekemistäni Hopotuksista?
Kun olet kirjautunut tunnuksillasi sisään Hopottajat-palveluun, löydät valmiit raporttipohjat kohdasta Hopotus ja raportointi. Siellä on myös tarkat ohjeet raportointiin.
Miten voin erota Hopottajat-suosittelupalvelusta?
Laita eropyyntö suosittelijoiden yhteyshenkilölle Marikalle osoitteeseen marika@hopottajat.fi tai palvelumme Viestit-osiosta, niin poistamme henkilötietosi järjestelmästämme.